Flowblogi

Jokinaisesta Kaamokseen

Perjantai, 23. Heinäkuuta 2010

Olen palannut Lapista ihan mielettömän hienolta Jokinainen-vaellukselta ja valmistautumassa esiintymään Täydenkuun Tanssit-festivaalilla, Pyhäjärvellä. Aikamoinen käänne: yöttömästä yöstä päivättömään päivään.

Jokinainen- taidevaellus oli Reijo Kelan ja Katariina Angerian yhteistyössä ideoima ja toteuttama projekti, jossa laskettiin 20 000 muovipullosta rakennetulla lautalla Karesuvannosta Tornioon kolmen viikon ajan. Naisenhahmoinen lautta rakennettiin insinööri – seikkailijaurheilija Seppo Mäkisen tekemän suunnitelman mukaan. Sen päällä vuorotteli neljä tanssijaa ja yksi muusikko esiintymässä Jokinaisena: Reijo Kela, Katariina Angeria, Anne Hiekkaranta, Kristiina Ilmonen ja minä. Lautan kapteenina toimi Sepon lisäksi Krisse Suninen.

Matkustimme eri mittaisia päivämatkoja, pisin oli 85 km ja se kesti 27 tuntia. Pari yötäkin tuli vietettyä Jokinaisen helmoissa, mm. juhannusyö, jolloin sai pari tuntia nukuttuakin, päinvastoin kuin  Kukkolankosken laskua edeltävänä yönä, jolloin urakoimme meloen ja sestoen vastatuuleen aamu neljään asti, jotta oltais ajoissa seuraavan päivän laskua varten kosken niskassa.

Pysähdyimme aika ajoin osallistuaksemme kylätapahtumiin ja esiintyäksemme rannoilla. Itselläni oli viisi Streams-keikkaa eri paikkakunnilla William Petit´n ja Rosine Fefermanin kanssa. Streamsin takia olin muutaman päivän rantautuneena lautalta. Erkaneminen Jokinaisen ryhmästä teki kipeää: kun lautta Kolarissa jatkoi matkaa ilman minua, puhkesin itkemään ääneen. Oli ihan kuin rakastettu olis lähtenyt merille pitkäksi aikaa. Jälleen näkeminen olikin sitten juhlaa. Toin Jokinaiselle Streamsistä jääneitä ruusuja ja tanssin rantavedessä niiden kanssa: Streams meets Jokinainen.

Jokinainen vahvistaa haluani jatkaa yhteisöllisissä projekteissa, joissa työryhmä tiivistyy perheeksi ja yhteys yleisöön luodaan voimakkaksi. Jokinaisessa se tapahtui luontevasti yleisölle henkisesti ja fyysisesti tärkeän Väylän (=joki) kautta. Jokinaisena tanssiminen, etenkin koskissa, oli huumaava kokemus. Tunsi tanssivansa luonnonvoimien kanssa. Olo oli voimakas ja juhlava.

Kaksi vuotta sitten katsoin Kukkolankoskea rannalta ja ajattelin, että tuostahan en ainakaan tule alas. Ihan niin kuin paikalliset asukkaat, jotka toistelivat meille alkumatkasta, että “Ette te ainakaan Äijäkoskesta tule”, ja kun se tultiin, niin “No Matkakoskesta te ette ainakaan selviä”. Ja viimeinen Kukkolankoskelle oli kerääntynyt sadoittain ihmisiä seuraamaan miten Jokinainen lipui majesteetillisesti kyydissään koko tiimi! Mikä voitonhuuma!

Nyt olen valmistautumassa esittämään Kaamosta Pyhäjärvellä. Palaan festivaalille ensimmäistä kertaa esiintyjänä oman johtajakauteni jälkeen. Kaamoksen maailmaan on ollut erilaista astua kekellä ihaninta kesää. Jännittävää nähdä miten Kaamoksen musta huumori puree festivaalilla.

- Pirjo