Flowblogi

Panopticon – henkilökohtaista ja häpeämätöntä

Maanantai, 26. Tammikuuta 2015

Flow Productionsin vauhdikas vuoden alku huipentuu 30. päivä tammikuuta, kun Kulttuuritalo Valveen Valve-salissa koetaan Panopticon-teoksen maailman kantaesitys. Kyseessä on Pirjo Yli-Maunulan ja Johanna Tuukkasen monitaiteellinen, esitystaiteen ja tanssitaiteen välimaastoon asettuva teos, joka käsittelee ihmisen suhdetta kehoonsa ja ulkonäköönsä yhteiskunnassa, joka asettaa jäsenilleen valtavia paineita ja odotuksia näiden ominaisuuksien osalta.

Ajatus Panopticonista lähti alunperin liikkeelle muutamia vuosia sitten, kun runoilija Heli Slunga ehdotti Pirjolle yhteistyön tekemistä. Samaan aikaan Pirjo ja Johanna olivat keskustelleet keskinäisen yhteistyön jatkamisesta. He olivat aiemmin työskennelleet yhdessä Map of Scars -teoksen parissa, ja kokemus oli ollut molemmille taiteilijoille niin myönteinen, että yhteistyötä oli päätetty tehdä vastaisuudessakin. Heli Slungan idea Panopticonista tarjosi tähän oivan tilaisuuden.

Valitettavasti Heli joutui lopulta jättäytymään pois projektista muiden työkiireiden vuoksi, mutta Pirjo ja Johanna halusivat jatkaa teoksen työstämistä Helin alkuperäisajatuksen pohjalta. Vuosi 2013 kului teosta ideoidessa sekä rahoituksen ja yhteistyökumppanien hankinnassa. Vuotta myöhemmin, kesällä 2014, alkoivat Panopticonin harjoitukset, jotka ovat jatkuneet periodeissa aina tähän päivään saakka. Viime viikolla teosta työstettiin Kuopiossa, missä Panopticonia esitetään helmikuun alussa, ja tällä viikolla työryhmä tekee vielä viimeiset silaukset Oulussa ennen perjantain ensi-iltaa.

Panopticon käsittelee suuria kysymyksiä ihmisen suhteesta ulkonäköönsä ja kehoonsa, ikäänsä ja vanhenemiseen. Nämä kysymykset ovat henkilökohtaisia, joillekin kipeämpiä kuin toisille ja joskus jopa niin vakavia, että uhkaavat ihmisen henkeä erilaisten syömis- ja ruumiinkuvan häiriöiden muodossa. Pirjon sanoin “median luomat mielikuvat kehon ihanteista aiheuttavat meissä ristiriitaisia tunteita samoin kuin yhteiskunnan vaatimukset siitä miten ihmisen tulisi elämänsä elää – elämästä on tehty suoritus”. Johanna on kuvaillut Panopticonia luontevaksi jatkumoksi aiemmille teoksillensa. Tematiikka on samansuuntaista ja aiheiden lähestymisessä henkilökohtaisuus on vahvasti läsnä. Panopticonin kautta Pirjo ja Johanna pyrkivät tiedostamaan ja käsittelemään omia tuntemuksiaan kehoon, ulkonäköön ja ikääntymiseen liittyen sekä kyseenalaistamaan ympäröivän yhteiskunnan ja median meille asettamia vaatimuksia ja ihanteita. Samalla teos tutkii myös katsomisen henkilökohtaisuutta: objektiivista katsetta ei ole olemassakaan. Se, mitä ihminen näkee, heijastaa aina jollain tasolla henkilön omia kokemuksia, arvoja ja asenteita.

Teoksen tematiikka tuo väistämättä mukaan aavistuksen surumielisyyttä, mutta taiteilijat painottavat, että kyseessä ei missään nimessä ole yksinomaan surullinen teos. Kokonaisuus on paremmin kuvailtavissa sanoilla “häpeämätön”, “haikea” ja “huvittava”.

Panopticon ei ole ainoastaan koreografiasta ja esiintymisestä vastaavien Pirjon ja Johannan luomus, vaan mukana on ollut ryhmä oman alansa taitajia, jotka ovat antaneet panoksensa ja leimansa teokseen. Henkilökohtaisuus oli läsnä myös työryhmää muodostettaessa, sillä sekä Pirjolle että Johannalle oli tärkeää, että mukana on ihmisiä, joiden kanssa he ovat työskennelleet aiemminkin. Molemmat ehdottivat ryhmään luottohenkilöitään, ja näin syntyi työryhmä, jossa teoksen lavastuksesta ja puvustuksesta vastaa Heidi Kesti, valosuunnittelusta helsinkiläinen Ainu Palmu, äänisuunnittelusta vastaa oululainen muusikko ja säveltäjä Anssi Laiho ja maskeerauksesta Yanski Sova. Myös teoksen dokumentointiin ja graafisen ilmeen luomiseen pyydettiin mukaan aiempia työskentelykumppaneita. Panopticonin valokuvat on ottanut Pekka Mäkinen, videotallenteet ja traileri ovat Kim Saarisen työstämiä. Teoksen graafisen ilmeen takana on Tomi Leppänen.

- Pirjo