Uutiset

[mute] ensi-iltaan Valvesalissa, Oulussa

Sunnuntai, 29. Lokakuuta 2017

“Puhumattomuuden taikaa on vaikea murtaa” –  Flow Productions esittää: [mute]

Vaiettujen asioiden keskellä eläminen on kuin asuisi aktiivisen tulivuoren juurella. Silmien ummistaminen uhalta ei pelasta siltä.

Flow Productionsin uusi teos [mute] tarkastelee puhumattomuutta, konfliktin välttämistä, häpeää ja kasvojen menettämisen pelkoa. Yhdelle aikuiselle ja yhdelle lapselle luotu esitys käsittelee aihettaan siekailemattomasti surrealististen elementtien ja mustan huumorin sävyttämänä.

Aikuisten tekemässä koreografiassa puhumattomuutta lähestytään lapsen näkökulmasta: turkikseen pukeutunut hahmo ei saa sanottua sanaakaan ja lapsi asuu ilmassa leijuvista muovikuusista rakennetussa fantasiametsässä. [mute] ei kuitenkaan ole lapsille tarkoitettu teos, korostaa toinen teoksen koreografeista ja aikuisesiintyjistä, taiteilijaprofessori Pirjo Yli-Maunula.

– Olemme halunneet kuvata, miltä aikuisen käyttäytyminen näyttäytyy lapsen silmin. Lapsi selviytyy mielikuvituksensa avulla. Teoksen teemat ja tasot kuuluvat silti aikuisille, vaikka lavalla nähdään aikuisen esiintyjän kanssa lapsiesiintyjä, Yli-Maunula sanoo.

– Puhumattomuuden taikaa on vaikea murtaa ja yleensä ihminen joutuu elämään sen vuoksi varpaillaan. Mistä saa ja mistä ei saa puhua? Se on kuin häkki, jonka sisältä voi kyllä tarkkailla ympäristöään, mutta jonka kaltereista ei pääse eroon, Yli-Maunula jatkaa.

11-vuotias Pinja Palosaari ja 8-vuotias Marona Awdishou tekevät [muten] lapsen roolin. Lapsiesiintyjät ovat olleet mukana luomassa teosta yhtä pelottomasti ja riskejä kaihtamatta kuin aikuiset. Vaikka teoksen aihe on vakava, sillä on myös absurdi ja leikkisä puolensa, mitä lapset ovat luoneet teokseen omalla esiintyjyydellään.

[mute] on toteutettu kiertävällä miehityksellä, joka muuttuu esityksestä toiseen. Teoksen rakenne on esiintyjäpareille sama, mutta eri esiintyjät tuovat siihen oman persoonansa, liikkeensä ja ilmaisunsa.

[mute] saa ensi-iltansa Oulussa Kulttuuritalo Valveella lauantaina 4.11.2017 klo 19. Esitykset jatkuvat 10.11. saakka.